Oma historiani
Olen syntynyt sodan jaloissa vuonna 1943 Nurmossa jossa vietin elämäni ensimmäiset 8 vuotta ja sen jälkeen muutettuamme paikkakuntaa Ylistaron Halkosaareen 1952. Ja vuonna 1959 joilloin jo hiukan aloin yrittämään omien siipien kestävyttää mailmalla, lopullinen muutto oman elämän vastaanottamiseen tapahtui vuonna 1960 jolloin jo olin Helsingissä aina 1963 alkuun saakka ja sitten tuli armeijan leipä tutuksi. Pian se elämänkumppanikin sitten löytyii ja yhteiselämä saattoi alkaa vuonna 1964. Avioliiton kestäessä saimme kaksi lasta jotka ovat jo oman elämäsä aloittaneet ja saaneet yhteensä 13 lastaan. Minulla on nyt isoisän hommia kädet täynnä – mutta kun terveys on jonkinverran rakoillut ovat lapseni onneksi pärjänneet omillaan, vaikka suretaa se ettei elämä ole antanut minulle enempää avuja jotta voisin olla jälkipolvelle avustaja usiammassa kuin yhdessä asiassa